banneri
Koti
Akvaariot
Kalat
Kasvit
Kuvat
Jutut
Linkit
Vieraskirja
© 2001 Antti Heikkinen

Jutut

 
Tästä kaikki alkoi...

Tästä kaikki alkoi...

Kerrotaanpas näin aluksi, miten akvaariohulluus valtasi meidän talouden. Aloitan tarinan aivan alusta, eli ensimmäisestä akvaariostani, jonka sain joskus 80 ja 90-lukujen vaihteessa. Tarkkaa ajankohtaa en enää muista, mutta kokemukset jyskyttävät kirkkaina takaraivossani.

Jostakin syystä innostuin akvaarioista ja sain kuin sainkin vanhemmiltani luvan hankkia sellaisen. Tutustuin kirjallisuuteen ja olin varma, että akvaario on juuri sitä mitä haluan. Niinpä seuraavalla kerralla eläinkaupassa käydessämme mukaamme lähti noin 60 litrainen akvaario, pienen pieni Renan suodatin ja muutamia kasveja. Valaisimen värkkäsi tuttu sähkömies, halvalla.

Kalojen osto jäi seuraavaan käyntikertaan, sillä pitihän akvaarion antaa kypsyä ennen kalojen saapumista ja minun piti opiskella vielä uuden harrastuksen niksejä ennen H-hetkeä. Luinkin innolla kaikki opukset, jotka käsiini sain... mutta ilmeisesti luetun ymmärtämisessä oli jotain häikkää...

Kypsyttelin akvaariotani viikon lisäämällä sinne kalanruokaa, jotta bakteereilla olisi jotain mutusteltavaa. Testeistä ei ollut tietoakaan, vaan aika ratkaisi. Eli kun viikko oli kulunut, akvaario oli "valmis". Ja ei muuta kun kalaostoksille.

Sain akvaariokaupan sedältä ohjeet: "Kaikki meillä myynnissä olevat kalat sopivat akvaarioosi, voit valita vapaasti mitä vain haluat". Viimeistään tässä vaiheessa kirjojen opit kaikkosivat mielestäni (jos niistä jotain oli päähän jäänyt) ja silmät innosta kiiluen valitsin... musta kultakala, kaksin kappalein helmirihmakaloja, partamonni, monnisia ja keltabarbeja (toivottavasti lista päättyi edes tähän).

Eikä tässä vielä kaikki, pahin on vielä edessä, eli hoitorutiinit... Vedenvaihto oli kuukausittainen ISO urakka. Kalat saaviin ja allas kokonaan tyhjäksi. Hiekat keitettiin ja akvaario pestiin kylppärissä suihkun alla (ja tietysti fairylla, että tulee varmasti puhdasta). Suodatin pestiin sitten toisena päivänä, ettei bakteerikanta mene aivan sekaisin. Kun puhdistus urakka oli ohi, allas täytettiin yön yli seisotetulla vedellä ja paljon vedenparannusainetta perään. Oli se sitten kiva katsella pari päivää puhdasta akvaariota...jonka jälkeen laseista ei enää sisään nähnytkään. Eli ei voi kuin ihmetellä, miten kalat pysyivät hengissä (paitsi kultakala, joka eli muistaakseni vain vuoden ja yksi keltabarbi, joka oli hypännyt altaasta ja huomaamattani poljin sen päälle).

Suuritöisyyden ja jatkuvan leväongelman (mistähän olisi voinut johtua ;-) takia innostukseni laantui muutamassa vuodessa ja luovuin koko touhusta.

Aika kultaa muistot, vai miten sitä sanotaankaan. Päästiin 2000 vuoden loppuun ja tuli tilaisuus ostaa serkultani 85 litrainen akvaario. Nyt lupa pitikin sitten anoa Pehikseltä ja sain vastaukseksi tympeällä äänensävyllä lausuttuna: "No ota, kunhan itse hoidat".

Luin taas kaikki opukset ja taisin tällä kertaa sisäistääkin niistä jotakin. Akvaarion "kypsyys" mitattiin testeillä, eikä ajassa. Mutta kalavalinnoissa mentiin taas metsään, niin että rytisi. Jälleen kerran musta kultakala tuli kummittelemaan altaaseeni. Se ei kuitenkaan nähnyt kovin montaa tervettä päivää ja päädyimme siihen, että on parempi päästää se kärsimyksistään.

Tällä kertaa hoitorutiinitkin oli jo paremmalla mallilla kuin ensi yrityksellä, vaihdoin viikoittain osan vedestä ja apuna oli ihmeellinen keksintö, lappo, josta en ollut aiemmin kuullutkaan (tai olin lukenut kirjoista, mutten käsittänyt sellaista aiemmin hankkia).
Jossakin välissä Pehis sitten innostui akvaarion hoidosta ja oli kartuttanut tietojaan huomaamattani, kohta hän olikin etevämpi näissä jutuissa kuin minä. Oikeastaan huomasin akvaariohulluuden hiipivän hänen mieleensä vasta siinä vaiheessa, kun hän alkoi suunnitella suuremman akvaarion hankkimista. Toukokuussa 2001 Pehis roudasikin kotiimme noin 400 litraisen altaan. Jos olisin silloin tiennyt mitä tästä seuraa, olisin varmasti pistänyt enemmän hanttiin.

Jonkin aikaa asiat olivat mielestämme hyvällä mallilla ja olimme tyytyväisiä sen hetkiseen asetelmaan. Akvaariot voivat hyvin ja minun altaani kalastokin oli muotoutunut sopivammaksi (haaremi perhoskirjoahvenia, partamonni ja neontetroja). Pehiksen akvaariossa alkoi ilmetä ongelmia, kun lehtikalapariskunta aloitti kutupuuhat ja ahdistivat kiekkokalat nurkkaan. Täytyi tehdä valinta, toisten oli lähdettävä. Lähtöpassin saivat siis lehtikalat.

Eräänä kauniina iltana, vuoden 2001 lopulla, sain puhelun (opiskelin vielä silloin toisella paikkakunnalla). Pehis oli nähnyt ilmoituksen 1100 litraisesta altaasta, ja halusi ostaa sen 400 litraisen tilalle. Pakettiin kuului kaikki tarvittava ja vielä vähän ylimääräistäkin. Muistaakseni päästin suustani muutaman vastahankaisen sanan ja sovimme, että keskustelemme asiasta tarkemmin, kun tulen seuraavaksi viikonlopuksi kotiin. Tiesin kuitenkin jo tässä vaiheessa, että kohta olohuonettamme koristaa SUURI akvaario... Ja niinhän siinä kävi, pian Pehis ja Timppa olivat matkalla Turun seudulle, josta tämä kapistus piti noutaa (asumme Kuopiossa, mistä jokainen hieman maantietoa tunteva voi päätellä, että välimatkaa on jonkin verran). Reissuun meni noin 17 tuntia ja autoilusää oli kuulemma mitä mainioin. Ilta oli siis jo pitkällä kun allas (muistaakseni kuuden miehen voimin) roudattiin autonperästä sisälle (minä siis katsoin vain vierestä). Päätin silloin, että tämä allas saa jäädä taloutemme ainokaiseksi ja myin oman akvaarioni takaisin serkulleni.

Riemua kesti kuukaudenpäivät... Kyläilyreissulta palattuamme annoin kaloille kesäkurpitsaa ja ihmettelin mikä kumma suodattimen letkujen alta heijastaa. Longistin letkuja ja huomasin takalasin olevan halki n. 20 cm matkalta. En nyt muista, huusinko vi**ua vai per**lettä, mutta kovan metelin saattelemana Pehis tuli myös ihmettelemään asiaa. Meni hetken aikaa, ennen kuin raksutti... Nyt on tosi kyseessä, allasta tyhjentämään ja heti! Ajattelimme alun perin, että vajutamme vettä halkeaman alapuolelle asti ja annamme kalojen olla altaassa seuraavaan aamuun, jolloin saisimme Timpalta lainaksi 300 litraisen. Mutta halkeama jatkoikin matkaansa sitä mukaa, kun vedenpinta laski. Ei ollut vaihtoehtoja... Nurkissamme pyöri 60 litrainen allas ja olohuoneen pöytää koristi 100 litrainen, jossa oli kasvamassa perhoskirjoahventen poikasia. Sumeilematta lykkäsimme kalat näihin kahteen altaaseen ja toivoimme niiden selviävän seuraavaan aamuun. 300 litraisen saavuttua tilanne kalojen kannalta hieman parani, mutta täyttä oli vieläkin, eli vedenvaihtoja oli syytä tehdä tiiviiseen tahtiin (onneksi vesi sisältyy vuokraan).

Onneksi olimme ottaneet vakuutuksen juuri tällaisen tapauksen varalle, eli ei kun vahinkoilmoitusta täyttelemään ja pyytämään akvaarioliikkeestä korjausarviota. Mutta mutta, akvaarioliike ei suostunutkaan korjaamaan allastamme, koska he eivät olisi voineet antaa sille vuotamattomuustakuuta. Enkä minä suostunut enää tämän tiedon jälkeen siihen, että olisimme yrittäneet korjata sitä itse. Liitimme siis vahinkoilmoitukseen tiedon, ettei allasta voi / kannata korjata ja arvion siitä, mitä uusi vastaava allas maksaisi. Pyysimme myös mahdollisimman nopeaa käsittelyä, koska kalojen hyvinvointi oli altaiden ahtauden takia vaakalaudalla. Epäilevin mielin odotimme vakuutusyhtiön päätöstä ja saimmekin sen huomattavasti luultua nopeammin. Ja vastaus oli myönteinen, kyllä, he maksoivat meille uuden vastaavan altaan hinnan! Uusi allas pistettiin tilaukseen, ja hajonnut myytiin tee-se-itse-miehelle (tai taisi olla nainen).

Ja todettakoon tähän väliin, ettei rytäkässä kuollut yhtään kalaa!

Tämä uusi allas on osoittautunut edeltäjäänsä kestävämmäksi ja on edelleen voimissaan. Suuri allas oli (ja on edelleen) täysin Pehiksen heiniä, koska kokoni puolesta en edes ylettyisi hoitamaan sitä ilman mittavia apukeinoja. Aikani tyydyin pelkkään akvaarion ihailuun ja katselin sujuvasti vierestä akvaarion hoitoa. Tylsyys kuitenkin iski, en halunnut enää olla pelkkä toimeton sivustakatsoja ja jo seuraavana keväänä aloin perua sanojani yhden akvaarion taloudesta.

Suunnittelin perustavani kasviakvaarion kuusikymppiseen, joka nökötti tyhjillään hyllyn reunalla. Mutta kuin tilauksesta, saimme lahjoituksena vuotavan 130 litraisen akvaarion ja näin suunnitelmiin tuli muutos. Sisäpuolen silikonit vain uusiksi, niin saisin akvaarion, johon mahtuisi jopa jotain kalojakin. Hip hei, helppo nakki (tai niinhän sitä luulisi... no, onnistui se silikoonaus jo toisella yrittämällä!) Seuraavana kunnostusoperaatiossa oli vuorossa taustan maalaus (tiesin tarkalleen millaisen siitä halusin, mutta toteutustapa oli hakusessa). Tein tieteellisiä kokeita erillisille lasipalasille ja sainkin aikaan silmääni miellyttävän ja vedenkestävän lopputuloksen (maalaus suoritettiin altaan ulkopuolelle, mutta roiskeita silmällä pitäen pinnan piti olla vedenkestävä). Niinpä siirryin kokeilupalasista varsinaiseen koitokseen, maalasin takalasin piimä-peiteväriseoksella, annoin kuivua ja suihkutin pari ohutta kerrosta spray-lakkaa. Hyvä tuli ja on kestänyt ainakin tähän päivään (28.12.2002) asti moitteettomana.

Kun allas oli todettu vedenpitäväksi, uskalsin aloittaa sisällön haalimisen. Ahneus iski taas tälläkin kertaa (ei kalojen, vaan kasvien suhteen). Hamstrasin aivan liikaa erilajisia kasveja (osan tilasin Saksasta asti) ja lopputuloksena oli sekametelisoppa. Ajan kuluessa osa alkuperäisistä lajeista on karsiutunut kokonaan pois (osa luonnollisen ja osa luonnottoman poistuman myötä) ja nyt kokonaisuus alkaa näyttää paremmalta.

Vieraiden "Mitä, onko siellä kalojakin?" kysymyksistä huolimatta olen pysynyt kalaston suhteen tiukkana, enkä ole poikennut alkuperäisistä suunnitelmista.

Kalastoon kuuluu siis vain nuolimonneja ja imunuoliaisia. Nuolimonnit ovat ilmeisestikin perunnuolimonneja (Otocinclus vestitus), mukavia pikku vesseleitä. Kaksi imunuoliaisista on ostettu borneonimunuoliaisina, joista ainakin toinen on helmi-imunuoliainen (Gastromyzon punctulatus). Toinen on väreiltään aivan samanlainen, mutta valkoiset pisteet ovat epämääräisemmän muotoisia. Kolmas imunuoliainen on ostettu Beaufortia leverettinä, jonka kuitenkin sanottiin olevan jotakin pienemmäksi jäävää muotoa (eli yhtä hyvin se voi olla esim. B. kweichowensis...tai jotain ihan muuta).

Tällä kokoonpanolla ollaan nyt sitten elelty jo reilu puolivuotta, eikä suunnitelmissa ole suuria muutoksia. Pohjapinta-alaltaan suurempi "kasviallas" olisi kyllä kiva, mutta tilat (stereot ja kaapinkokoiset kaiuttimet on jo myyty akvaarion tieltä pois) ja rahapussi (kiekkoallas kartuttaa ihan mukavasti sähkölaskua) alkavat sanelemaan sääntöjään.

- Mari -

PS. Ystäväni, jotka ovat seuranneet tämän tarinan livenä alusta loppuun, ovat antaneet meille liikanimen "Kalapervot", pitäisikö huolestua?

 
alkuun